Nestemäiset antibiootit saapuvat apteekkiin jauheena pullossa. Lääkkeisiin sekoitetaan vesi vasta lääkettä toimitettaessa, koska tällaisten valmiiden liuosten säilyvyysaika on lyhyt. Valmiit liuokset säilytetään jääkaapissa. 

Antibioottien sekoittamiseen käytetään steriiliä vettä, joka on Suomen hanavettäkin puhtaampaa vettä. Antibiootin sekoittamiseen tarvittava vesimäärä tarkistetaan pakkauksesta ja vesimäärän mittaamisen apuna käytetään useimmiten mittalasia. Mittalasi on laboratorioväline, jonka avulla on mahdollista mitata nestetilavuuksia. Veden mittaaminen on tarkkaa puuhaa ja asiakkaan näkökulmasta tässä työvaiheessa saattaakin siksi kestää jonkin aikaa. Kun vesi on mitattu, kaadetaan vesi varovasti lääkepulloon ja pulloa ravistetaan voimakkaasti, jotta lääkejauhe sekoittuu veteen. Ohjetarrojen lisäämisen jälkeen lääke on valmis toimitettavaksi asiakkaalle.

Ennen antibiootin annostelemista, on tärkeää ravistaa liuos hyvin. Vaikka antibiootti on sekoitettu apteekissa, on silti mahdollista, että jauhe saostuu liuoksen pohjalle. Nestemäisten antibioottien annos mitataan ruiskulla. Antibiootin ottamisessa voi auttaa se, että mittaa annoksen ensin ruiskuun ja sen jälkeen antaa lääkkeen esimerkiksi osissa tai kerralla lusikalla. Monet antibiootit saa ottaa ruokailun yhteydessä, ja lääkkeenottoa voikin silloin helpottaa sekoittamalla lääkkeen ruokaan. Tarkista lääkkeen annostelutapa apteekissa. 

Opitko tästä blogikirjoituksesta jotain uutta? Kerro se apteekin Facebook-sivuilla!

Harjavallan Apteekki

 

1. Miksi apteekissa tullaan kysymään “miten voin auttaa?”?

Fimean “Määräys lääkkeiden toimittamisesta (PDF)” velvoittaa apteekin farmaseuttista henkilökuntaa antamaan lääkeneuvontaa myös apteekin itsehoito- ja palveluvalintaosastoilla.“ Lisäksi apteekkitoiminnan eettisissä ohjeissa mainitaan, että “apteekkihenkilökunta edistää ammatissaan lääkkeiden oikeaa ja turvallista käyttöä ja pyrkii estämään lääkkeiden tahallista väärinkäyttöä.”

Muista, että hyvät neuvot tulevat kaupan päälle!

2. Miksi kaikki apteekin työntekijät eivät saa kertoa lääkkeistä?

Vain apteekin farmaseuttisella henkilökunnalla eli  farmaseuteilla ja proviisoreilla on oikeus antaa lääkeneuvontaa ja toimittaa reseptilääkkeitä. Farmaseutin tutkintotaso on alempi korkeakoulututkinto yliopistossa (kolme vuotta) ja proviisorin ylempi korkeakoulututkinto (viisi vuotta). Lääkeneuvontaa itsehoitolääkkeistä saavat antaa myös farmasian opiskelijat ja farmanomit.  

Lue lisää farmasian ja lääkealan opiskelusta esimerkiksi täältä ja täältä.

3. Miksi reseptillä määrätty lääke tulee joskus ilman reseptiä ostettuna halvemmaksi?

Itsehoitolääkkeitä voidaan määrätä reseptillä esimerkiksi jos asiakkaalla on vakuutus, joka korvaa lääkkeen. Jos itsehoitolääkkeeseen ei ole reseptiä, vakuutus ei yleensä korvaa lääkettä. Joistakin itsehoitolääkkeistä saa myös reseptillä Kela-korvauksen, ja siten lääkkeen ostaminen reseptillä on asiakkaalle halvempaa.

On myös tilanteita, jolloin ei Kela-korvattava lääke on määrätty reseptillä. Jos lääkkeen ostaa reseptillä, lääkkeen hintaan lisätään reseptin toimitusmaksu 2,39 € eikä lääkkeestä tule Kela-korvausta. Tällöin lääkkeen hinta on siis asiakkaalle 2,39 € kalliimpi kuin ilman reseptiä ostettuna.

4. Miten on mahdollista muistaa ulkoa niin paljon tietoa lääkkeistä?

Monet uudet lääkkeet syntyvät vanhojen lääkkeiden pohjalta. Kun kerran opettelee yleisimpien lääkkeiden vaikutustavat, pääsee jo pitkälle. Esimerkiksi kolesterolilääkeryhmään nimeltä statiinit kuuluvat mm. atorvastatiini, rosuvastatiini ja simvastatiini. Näillä kaikilla lääkkeillä on sama vaikutustapa elimistössä. Lääkkeet voivat erota esimerkiksi tehossa (kuinka tehokkaasti kolesteroli laskee) ja haittavaikutuksien määrässä tai esiintyvyydessä.

5. Miksi lääkkeiden toimittaminen kestää joskus kauan?

Reseptilääkkeen toimittamiseen liittyy monta “näkymätöntä” vaihetta. Kyse ei ole siis vain tietokoneen naputtelusta, vaan toimitukseen liittyy mm. asiakkaan lääkitysturvallisuuteen ja Kela-korvaukseen liittyviä vaiheita.

Jokaisen lääkkeen kohdalla farmaseutti käy läpi lääkkeen annostelun ja ottoajankohdan. Lapsille määrättyjen lääkkeiden annosteluohjeet pitää tarkistaa erityisen huolellisesti esimerkiksi painokilojen tai iän mukaan. Farmaseutti arvioi milloin hänen pitää olla yhteydessä lääkäriin esimerkiksi reseptin annostusohjeen epäselvyyden tai lääkkeiden yhteisvaikutuksen vuoksi. Näiden lisäksi farmaseutti noudattaa esimerkiksi Fimean määräyksiä lääkkeiden toimittamisesta (PDF), hintaneuvonnasta ja lääkevaihdosta sekä Kelan ohjeita esimerkiksi kerralla Kela-korvattavista lääkemääristä.

Mitä muuta haluaisit tietää farmaseutin työstä? Jatketaan keskustelua apteekin Facebook-sivuilla!

 

Täit tarttuvat helposti varsinkin päiväkoti- ja kouluikäisten lasten keskuudessa. Tartuntaan riittää suora kosketus ihmisestä toiseen (päät koskettavat toisiaan). Tartunta voi syntyä myös kampojen, harjojen ja päähineiden välityksellä. Päätäi on pieni siivetön hyönteinen, joka elää ihmisen hiuspohjassa. Täi viihtyy parhaiten korvien takana ja niskassa. Täitartunta ei kerro huonosta hygieniasta, vaan päätäi voi tulla puhtaisiin ja kaikenmittaisiin hiuksiin.  Tavallisella shampoolla suoritettu pesu ei häädä täitä, koska täi pystyy olemaan hetkellisesti hengittämättä.

Ennaltaehkäisy

Helpoin tapa välttää täitartunnat on ennaltaehkäisy. Tähän tarkoitukseen valikoimastamme löytyy helppokäyttöinen shampoo ja suihke.

Hedrin Protect & Go Spray

  • hellävarainen ja mieto koostumus, sopii yli 6 kk ikäisille lapsille
  • tappaa täit ennen tartunnan leviämistä
  • suihkutetaan kuiviin tai kosteisiin hiuksiin
  • hiukset kammataan käsittelyn jälkeen
  • käytetään säännöllisesti hiusten pesun jälkeen tai kun hiukset kastuvat
  • pakkauskoko 200 ml riittää noin kuukaudeksi 4 henkilölle

Paranix Protecting Shampoo 200 ml

  • käytetään tavallisen shampoon asemasta
  • sopii koko perheelle 2-vuotiaasta ylöspäin
  • käytetään 2-3 kertaa viikossa
  • lyhyt vaikutusaika, 3 minuuttia riittää

Tartunnan hoito

Jos täitartunta on päässyt jo syntymään, löytyy hoitotuotteistakin erilaisia vaihtoehtoja, joista esittelemme nyt kaksi.

Paranix Shampoo 200 ml

  • poistaa täit ja niiden munat
  • aikuisille ja yli 2-vuotiaille
  • vaikutusaika 10 minuuttia
  • pakkauksessa mukana täikampa
  • riittää noin 8 käsittelykertaan
  • hoito uusittava 7 vuorokauden kuluttua

Linicin Solution 100 ml

  • poistaa päätäit ja saivareet
  • aikusille ja yli 6 kk lapsille sekä raskaana oleville
  • helppokäyttöinen liuos
  • hiukset vaativat pesun myös tavallisella shampoolla
  • vaikutusaika 15 minuuttia
  • pakkauksessa mukana täikampa
  • riittää 1-2 käsittelykertaan
  • hoito uusitaan noin 10 vuorokauden kuluttua

Siivousohjeet

  1. Vuodevaatteet voi pestä valmistajan ohjeiden mukaan. Toinen vaihtoehto on pitää vuodevaatteet pois käytöstä 1-2 vuorokauden ajan.

  2. Hiusten kanssa kosketuksissa olleet tavarat (päähineet, kammat, harjat, pannat, hiusten kuivaukseen käytetyt pyyhkeet) puhdistetaan tai ne poistetaan käytöstä 2 vuorokauden ajaksi.

  3. Ylenmääräiseen siivoamiseen ei ole tarvetta, tärkeintä on tarkistaa hiukset huolellisesti ja hoitaa tartunta tarvittaessa täishampoolla. 

Hyvää alkanutta syksyä!
Harjavallan Apteekki

päivitetty 22.8.2019
 

Tänä kesänä on saatu nauttia lämpimistä ja aurinkoisista päivistä.
Toiset nauttivat helteistä, kun taas toisille pitkät hellejaksot aiheuttavat tukalaa oloa.
Hellesäiden ennustetaan vielä jatkuvan, joten tässä muutama vinkki miten helpottaa oloa helteillä.

 

1. Riittävä nesteytys

Helteillä on syytä kiinnittää huomioita riittävään nesteytykseen. Erityisesti vanhusten ja perussairaiden tulisi pitää huoli, että vettä tulee juotua tarpeeksi. Helteillä ruoka ei välttämättä maistu, joten syömiseen tulisi myös kiinnittää huomiota. Hedelmät ja keitot ovat oivallisia helleruokia; niistä saa samalla sekä energiaa että nestettä.

Vesi ja vichy ovat hyviä janojuomia helteellä. Apteekista on saatavilla myös nesteytystä tukevia valmisteita. Huonosti syövä vanhus saa helposti energiaa ja nestettä Nutridrink Protein -valmisteista.

Nesteytys Ratiopharm

  • sitruunan makuinen poretabletti
  • esimerkiksi runsas hikoilu, rankat urheilusuoritukset ja ripuli voivat aiheuttaa nestevajausta elimistössä 
    • nesteytysvalmiste auttaa elimistöä palauttamaan kehon suola- ja nestetasapainon

Benegast Dimexanol

  • sitruksenmakuinen poretabletti
  • palauttaa kehon suola- ja nestetasapainon

Nutridrink Protein

  • sisältää runsaasti energiaa ja proteiinia
  • pirtelömäinen koostumus, heti valmis juotavaksi
  • parasta jääkaappikylmänä
  • sisältää vitamiineja ja hivenaineita
  • makuina aprikoosi, kaakao, kahvi, mansikka, metsämarja, vanilja

2. Raikastavat tuotteet

Kuumana kesäpäivänä raikastavat tuotteet helpottavat hiostavaa tunnetta. Raikasta ihoa helposti mukana kulkevilla tuotteilla.

Aco Face Rescue Mist

  • kosteuttaa, suojaa ja rauhoittaa ihoa
  • helppokäyttöinen, sopii meikin päälle
  • näppärä käsilaukkukoko
  • miedosti hajustettu

Avene Thermal Spring lähdevesi

  • lievittää tulehdusta, kosteuttaa ja rauhoittaa
  • auringonpolttamiin, ihoärsytykseen, haavoille, virkistykseen ym.
  • säilöntäaineeton ja hajusteeton

Atopik Tehokosteuttava kasvosuihke

  • antaa lisäkosteutta ja suojaa
  • kirkastaaa ja rauhoittaa ihoa
  • vegaaninen
  • kehitetty ja valmistettu Suomessa

3. Auringonoton jälkeen

Kosteuta ja rauhoita ihoasi päivän päätteeksi joko after sun -tuotteella tai perusvoiteella. Auringolla on monia vahingollisia vaikutuksia ihoosi, joten huolehdithan sen kunnosta myös kesällä käyttämällä kosteuttavia voiteita. Muista myös suojata ihosi paahtavalta auringolta välttääksesi ihon palamista.

Voit lukea aiemman blogipostauksen aurinkovoiteista täältä sekä artikkelin auringosta ja lääkkeistä tästä.

ACO After Sun Milk Tan Extending

  • aktivoi rusketusta ja pidentää rusketuksen kestoa
  • rauhoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti
  • helposti levittyä maitomainen voide
  • miedosti hajustettu

Aqualan L

  • kosteuttava ja monikäyttöinen perusvoide
  • kevyt koostumus sopii kesään
  • parabeeniton ja hajusteeton
  • lisää viilentävää vaikutusta säilyttämällä jääkaapissa

Ihanaa loppukesää!
Harjavallan Apteekki

päivitetty 22.7.2019
 

Aco Minicare-tuotteet on suunnattu erittäin kuiva- ja herkkäihoisille lapsille ja vauvoille. Sopii myös vastasynytyneen iholle.

 

Työntekijämme sai Minicaren pesuvoiteen testaukseen. Havannointikuvassa on pesty pesuvoiteella lapsen kuulakärkikynällä tehtyä taideteosta.

Työntekijämme on pitänyt tuotteen monikäyttöisyydestä. Pesuvoidetta hän on käyttänyt kylpyveteen, saippuan tavoin ja peppupesuihin. Iho on ollut puhdas ja pehmeä eikä se kirvele silmissä.  Tuotteella on saanut helposti ihon puhtaaksi niin päivän tomuista kuin aurinkorasvastakin.

Minicare pesuvoide 350 ml

  • Mieto puhdistusaine koko vartalolle
  • Sisältää kosteuttavaa glyserolia ja pehmentäviä rasvoja
  • Voidaan käyttää ilman vettä
  • Ei sisällä hajusteita, parabeeneja, säilöntäaineita tai mineraaliöljyä

Sarjaan kuuluu myös voide ja suihke:

Minicare voide 100 g

  • Erittäin kuivalle, atooppiselle ja ekseema-iholle
  • Rasvainen, suojaava voide
  • Sisältää kosteuttavaa glyserolia
  • Minimoi ihoärsytystä ja kirvelyä
  • Helppo levittää ja imeytyy nopeasti
  • Ei sisällä hajusteita, parabeeneja tai säilöntäaineita 

Minicare Diaper Rash suihke 50 ml

  • Helppokäyttöinen suihke jokapäiväiseen käyttöön
  • Ei tarvitse hieroa ihoon
  • Estää ja lievittää vaippaihottumaa
  • Rauhoittaa ja hoitaa ärtynyttä ihoa
  • Kliinisesti tutkittu teho

Tervetuloa tutustumaan tuotteisiin!

Harjavallan Apteekki

 

Hehkua antava kuorintanaamio

  • Geelimäinen, viileä koostumus
  • Hyvä raikas tuoksu
  • Nopea käyttää; naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla vain 5 minuuttia
  • Ennen kasvojen pesemistä naamiota voi kevyesti hieroa sormenpäillä tehostaaksesi kuorivaa vaikutusta 
  • Ihon sävy kirkastuu tuotteen käytön jälkeen, koska naamio kuorii iholta kuolleita ihosoluja

Savinaamio

  • Puhdistaa ihohuokosia ja poistaa liiallista rasvaisuutta iholta
  • Ihohuokoset näyttävät silminnähden puhtaammilta eivätkä kasvot rasvoitu yhtä herkästi tuotteen käyttämisen jälkeen --> käytä esimerkiksi ennen juhlameikin tekoa!
  • Kuivalla iholla savinaamio saattaa tuntua kiristävältä, ja siksi tuotteen käyttö kannattaakin kohdistaa vain ongelmakohtiin

Vinkki! Voit käyttää eri kasvonaamioita samaan aikaan kasvoilla. Esimerkiksi jos otsalla, nenässä ja leuassa on enemmän epäpuhtauksia ja rasvaisempi iho, käytä savinaamiota sillä alueella. Jos poskien iho on normaali tai kuiva, voit käyttää poskilla kosteuttavaa naamiota. Jos taas haluat kirkastaa ihosi sävyä, käytä heleyttävää kuorintanaamiota. 

Puhdistuksen jälkeen ihosi vastaanottaa hyvin hoitavia tuotteita. Viimeistele ihonhoitohetkesi seerumilla, silmänympärysvoiteella ja kosteusvoiteella ihanteellisimman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Mikä parasta, tähän hemmotteluhetkeen menee vain noin 10 minuuttia ja ihosi kiittää!

Nähdään apteekissa,

Farmaseutti Johanna
Harjavallan Apteekki 

päivitetty 29.11.2018

 

Kevätaurinko lämmittää ihanasti kasvoja. Pimeän talven jäljiltä iho on kuitenkin herkkä palamaan ja siksi iho olisikin syytä suojata erityisen hyvin.

Aurinkovoiteiden koostumukset ovat nykyään niin hyviä ja hoitavia, että voit korvata kasvotuotteilla myös päivävoiteen. Laajasta valikoimastamme löydät henkilökuntamme opastuksella varmasti itsellesi sopivan tuotteen. Aurinkovoidetta tulee myös käytettyä useammin, jos sen koostumus on miellyttävä. Esimerkiksi ACO Sun Face cream anti-age suojakerroin 30 voi käyttää päivävoiteen asemasta suojaamaan ihoa auringolta sekä ehkäisemään ryppyjen ja maskaläiskien syntymistä. Maksaläiskien eli pigmenttiläiskien ehkäisemistä ja vaalentamisesta voit lukea lisää täältä.

Kuinka paljon aurinkovoidetta tulisi levittää kerralla?

Muistisääntö: käyttäjän kokoinen kourallinen vartalolle! Kasvoille reilu 1 teelusikka tai selkeästi enemmän kuin tavallista kasvovoidetta.
Suojaa lapset ja vauvat ensisijaisesti vaatteilla ja pysymällä varjossa

Muista myös huulet! Huulien alueella todetaan paljon mm. ihosyövän esiasteita. ACO Sun lips -huulipuikossa on kosteuttava koostumus ja suojakerroin 30.

Nautitaan auringosta - turvallisesti!

Farmaseutti Johanna
Harjavallan Apteekki

päivitetty 5.2.2019
 

IDUN Minerals on ruotsalainen vain apteekkimyynnissä oleva kosmetiikkasarja, jonka meikit perustuvat puhtaisiin ja luonnollisiin mineraaleihin. Tuotesarja sopii kaikille ihotyypeille ja myös erilaisista iho-ongelmista kärsiville. Tuotteiden koostumus on runsaspigmenttistä ja riittoisaa ja sarjan meikeillä peität niin couperosan, pigmenttiläiskät, pienet juonteet ja muut ihon epätasaisuudet.

Tuotesarjasta löydät laajan valikoiman mm. värikosmetiikkaa, kynsilakkoja, ihonhoitotuotteita ja meikkisiveltimiä. Aineosiksi on valittu vain puhtaimpia ja turvallisimpia raaka-aineita. Tuotteiden sopivuudesta herkkäihoisille kertoo se, että yhteensä 53 sarjan tuotetta on saanut oikeuden käyttää Allergia- ja astmaliiton Allergiatunnusta. Tuotteita ei ole testattu eläimillä.

Miten mineraalimeikit eroavat tavallisista meikeistä?

Mineraalimeikit joko koostuvat täysin luonnollisista mineraaleista tai sisältävät niitä ainesosina enemmän kuin muut sarjat. Mineraalimeikeillä on ihoa rauhoittavia ja suojaavia ominaisuuksia, joten ne sopivat erityisen hyvin herkkäihoisille.

Meikki IDUN Minerals-tuotteilla

Käytetyt tuotteet:

 

Lue lisää tuotteista
http://www.idunminerals.fi/

Tervetuloa testaamaan!
Harjavallan Apteekki

päivitetty 22.1.2019
 

Milloin lääkkeenottotekniikkasi on tarkistettu viimeksi? Jos edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo aikaa niin nyt voisi olla tarkistuksen paikka! 

Miksi oikea lääkkeenottotekniikka on tärkeää? 
- varmistaa lääkehoidon tehon
- säästää rahaa vähentämällä lääkehukkaa
- auttaa sairauden hallinnassa
- varmistaa laitteiden oikean käytön ja puhdistuksen
- auttaa vähentämään suuhun kohdistuvia haittoja, kuten hampaiden reikiintymistä, äänen käheyttä ja sieni-infektioita
- takaa parhaan hyödyn lääkkeestä.

Jos lääkkeenotto mietityttää tai lääkkeenottotekniikkaasi ei ole koskaan tarkastettu, varaa aika apteekkiimme inhalaatihoidon tarkistukseen. Tarkistuksessa käydään läpi mm. oikea lääkkeenottotekniikka, lääkkeiden käyttö ja säilytys sekä laitteiden puhdistus. Palvelun hinta on 15 €/ 15 minuuttia.

Voit varata ajan tarkistukseen apteekissa, puhelimitse 02 531 1500, sähköpostitse info@harjavallanapteekki.fi tai lähettämällä meille viestin Facebook-sivuillamme

Lue lisää:

- Astmalääkkeiden annosteluvideoita
- Tyyppillisiä virheitä astmalääkkeen ottamisessa 

Huolehdimme hyvinvoinnistasi!

Farmaseutti Johanna 
Harjavallan Apteekki

päivitetty 29.4.2019
 

Tarkista kukinta-ajat

Ajantasaisen siitepölytilanteen voit tarkistaa osoitteessa http://www.norkko.fi/ 

Aloita lääkitys riittävän ajoissa

Siitepölyallergian oireita ovat esimerkiksi nenän vuotaminen ja tukkoisuus, aivastelu sekä silmäoireet kuten silmien kutina ja punoitus. Allergialääkitys kannattaa aloittaa riittävän ajoissa ennen kukinta-aikaa (esimerkiksi 1-2 viikkoa aiemmin), koska kaikki allergialääkkeet eivät vaikuta täydellä teholla heti lääkityksen aloittamisen jälkeen. 

Monet siitepölyallergian oireista lievittyvät käyttämällä antihistamiinitabletteja. Jos jotkin oireet, kuten nenän tukkoisuus tai silmien kutina ja punoitus, ovat erityisen voimakkaita, kannattaa tablettihoitoon yhdistää myös nenäsuihke ja/tai silmätipat. Hoidon toteuttamisessa ja tuotteen valinnassa auttavat asiantuntevat farmaseuttimme. 

Jos tarvitset allergialääkkeitä paljon, hanki ne edullisemmin reseptillä

Monista allergian hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä saa lääkärin reseptillä Kela-korvauksen tai lääkkeistä on saatavilla reseptillä isompia pakkauskokoja. Lääkkeet ovat usein samoja, joita on myynnissä myös itsehoitotuotteina. Muista, että lääkärin puoleen on muutenkin hyvä kääntyä, jos oireesi ovat erityisen voimakkaita tai jos oireet pitkittyvät. Lääkkeiden hintoja ja korvauksia voit tarkistaa lääkekorvauslaskurista.

Annostele lääkesuihkeet aina puhtaaseen nenään 

Nenäsuihkeet vaikuttavat nenän limakalvoilla paremmin, jos nenä ei ole limainen. Nenä pitää aina niistää tyhjäksi ennen lääkkeenottoa. Jos nenä on niistämisen jälkeenkin limainen, nenän limakalvojen huuhtelussa auttaa myös nenäkannu eli sarvikuono.

Käytä liitännäishoitoja

Nenäkannu

Nenäkannu puhdistaa ja kostuttaa nenän limakalvoja. Huuhtelua tehdessä hengitetään suun kautta ja pää pidetään hieman etukumarassa, jotta vesi ei valu nieluun.

Katso Allergia- ja astmaliiton tekemä video nenäkannun käytöstä tästä ja lue tästä syitä käyttää nenäkannua. 

Ihonhoitotuotteet

Herkälle ja herkästi reagoivalle, myös allergiselle iholle, löydät ihonhoitotuotteita apteekista. Esimerkiksi La Roche-Posayn Toleriane- ja Avenen Tolerance-sarjat rauhoittavat punoitusta ja kiristystä iholla. Allergisten silmäoireiden liitännäishoidoksi sopii erinomaisesti rauhoittava silmänympärysvoide, kuten  Avene Soothing eye contour cream.  Löydät meiltä laajan valikoiman erilaisia ihonhoitotuotteita, joista löytyy varmasti sinun tarpeisiisi sopiva tuote. 

Nautitaan keväästä - ilman allergiaoireita!

Farmaseutti Johanna
Harjavallan Apteekki 

päivitetty 22.3.2019